OULUN MAASTOPYÖRÄILYREITIT

Olen Mika, oululainen vähän yli nelikymppinen perheenisä. Pääharrastukseni on laskettelu, mutta kun sitä ei kesäisin voi harrastaa, niin maastopyöräily on hyvää treeniä talvea varten. Pääosin ajelen pyörällä Oulussa ja siksipä ajattelin kertoa hieman ajatuksiani Oulun poluista.

Polut ja maasto

Oulussa on hyvinkin oikeutettua puhua nimenomaan maastopyöräilystä, eikä MOUNTAIN bikingista. Korkeuserojahan täältä ei pahemmin löydy peruspolkujen varrelta. Suurimmat mäet ovat monestikin kiipeäminen jollekin meluvallille. Kovin pieniä välityksiä ei siis vaihteistoilta kaivata. Itselläni on vielä vanhanaikainen voimansiirto jossa on kolme hammasratasta edessä, mutta Oulussa ajaessa ei kyllä tarvitse siltä keskimmäiseltä rattaalta vaihtaa pois koskaan.

Oulun eteläiset maastopyöräreitit

Kun Oulussa puhutaan maastopyöräreiteistä ja -poluista huomaa nopeasti, että reitit jaetaan pohjoisen ja etelän reitteihin. Jakajana tässä toimii Oulujoki. Itse asun eteläpuolella ja näin ollen tämän jutun vinkit keskittyvät etelän polkuihin, koska ne ovat tutumpia.

Tahkokankaan metsät

Kotipolkuni lähtevät Tahkokankaan metsien suuntaan, jolloin normilenkki käsittää monesti Tahkokankaan ja Iinatin/Hiirosen kuntoradan lähistön polut ja juurakot.  Tahkokankaan metsä on aika kaksijakoinen paikka, toisaalta sieltä löytyy erittäin helppoja neulaspolkuja, joita tiedän esimerkiksi junnu mtbkoulussa ajetun ensikertalaisten lasten kanssa, mutta toisaalta myös varmaan Oulun teknisimpiä kivikoita ja juurakoita löytyy samasta metstästä. Aloittelevan maastopyöräilijän kannattaa olla siis tarkkana, ettei eksy heti aluksi turhan vaikeille poluille.

Karkeasti voisi ajatella niin, että Kiilakiventien vieressä kulkevalta pyörätieltä kun lähtee junanradan pohjoispuolelta polulle, sille metsässä kulkevalle eikä aivan radan vieressä menevälle, niin nyt vasemmalla ovat vaikeammat polut ja oikealla helpommat polut. (Välihuomio: Myös junanradan eteläpuolella menee yksi mukava keskivaikea polku, jota pitkin pääsee metsän läpi Maikkulantien varteen.)

Vasemmalta löytyy juurakkoa ja kivikkoa, jotka varsinkin märkinä ovat välillä suorastaan raivostuttavan hankalia, toisaalta myös hyvin opettavaisia. Oikealta puolelta löytyy vauhdikkaampaa polkua, jolla toki myös kiviä välillä on. Tuo leveä pääpolku jatkuu aina Hiirosen kuntopolulle asti. Myös tuolta leveältä pääpolulta löytyy varsinkin lähempänä kuntopolkua melkoista kivikkoa. Jos on poikennut pääpolulta jommalle kummalle puolelle, niin aikansa metsässä risteiltyään nekin polut pääosin päätyvät kuntopolun varteen, josta voi lenkkiä jatkaa vaikkapa Ellinmaan kautta Maikkulan suuntaan, taikka vaihtoehtoisesti junanradan vartta kohden Iinatin vanhaa moottoriurheilukeskusta.

Tahkokankaan kivikkoa, pääpolun vasemmalta puolelta. Ei kuitenkaan sitä hankalinta pätkää.

Hiirosen kuntopolku

Hiirosen kuntopolun varresta lähtee polkuja metsään useammasta kohdasta. Hiirosenojan varressa menee melkoista juurakkoa joka päättyy jo käytöstä poistetulle sillalle, jota kaikki kuitenkin käyttävät, jotta pääsee tuon ojan yli. Tuo ojan varren juurakko on kyllä niin kulunutta, että itse en ole sitä viime aikoina enää pahemmin ajellut, kun mukavampia pätkiäkin löytyy lähtemällä vaikkapa sinne Iinatin suuntaan.

Hiirosen kuntopolun sisäpuolella ajamassa kohti Iinattia.

Iinatin moottoriurheilukeskus

Iinatin metsikössä risteilee polkuja todella paljon. Se on vanhaa moottoripyöräenduromaastoa joten polkuja on ajettu sinne paljon. Kivet ja juuret on kynnetty todella hyvin esiin ja välillä urat ovat syviä. Mitään mahdottoman vaikeaa ajaminen ei tuolla kuitenkaan ole, mutta ei se mitään neulaspolkuakaan ole. Iinatin metsikköön saa helposti myös tehtyä itselleen radan jota kiertää useampaan otteeseen. Tuohon ei oikein ole muuta tapaa kuin vaan lähteä ajamaan niitä polkuja ja etsiä itselleen sopivia pätkiä. Välillä tosin saattaa tuntua, että on jäänyt pyörimään ympyrää kun lähtee mielestään aina uudelle uralle ja kohta on taas samassa pisteessä mistä lähti. Metsikön vieressä on myös maankaatopaikka ja muutenkin vähän korkeuseroa, että jonkinlaista mäkitreeniäkin tuolla voi tehdä. Nousu ei ole kovin pitkä, mutta toistoilla saa kyllä jalat hapoille.

Iinatin tien toisella puolella, Pirttilammentien ja junanradan välissä on myös hyvää metsää maastopyöräilyyn. Ja kuten aina näin lähellä kaupunkia, niin polkuja menee ristiin rastiin vaikka miten päin. Pääosin helppoa polkua, joissa välillä on soista ja märempää kohtaa ja välillä vähän kivikkoa. Mutta nuo kohdat eivät ole pitkiä.

Oululaisittain iso mäki, junanradan meluvallilta lasku kohti Iinattia.

Vanhaa enskauraa Iinatissa.

Maikkulan linja

Iinatista voi jatkaa vaikka Iinatintietä kohti Oulujokea ja alittaa pyörätietä pitkin Kainuuntien Kaskiahonkujaa pitkin niin saapuu Maikkulan linjan päähän. Tämä on erittäin mukava varmaankin vähintään keskivaikea polku. Siinä on kivikkoa välillä, mutta sen voi kyllä ajaa koko matkan aika lailla kaasu pohjassa. Muutama autotien ylitys on matkalla, että niissä kohdissa pitää olla tarkkana. Linja loppuu mukavaan pikku alamäkeen jonka kautta päätyy Maikkulanrinteelle vähän Maikkulan kartanosta länteen. Tästä voi jatkaa Maikkulanrinnettä vasemmalla muutaman sata metriä ja Patamäen koulun jälkeen vasemmalle puolelle tietä lähtee taas metsään mukavaa polkua. Tässäkin on monia vaihtoehtoja minne ajaa, mutta jos pysyttelee oikean puoleisilla poluilla niin päätyy muun muassa isoja lohkareita kiertelevän parin kilometrin polun jälkeen Maikkulantien ja Kajaanintien liikkenneympyrään.

Maikkulan linjan polkua.

Louhikkolabyrinttia Maikkulassa.

Kajaanintien varsi

Maikkulantien ylitettyä vähän matkaa pyörätietä ja sitten polku lähtee pyörätien ja Kajaanintien väliin. Siinä on mukavasti mutkitteleva polku, jossa on välillä vähän juurakkoa ja kivikkoa, mutta varsin helppoa ja vauhdikasta kuitenkin pääosin. Polku päättyy uuden sillan kupeeseen, josta voi jatkaa kohti Lämsänjärveä.

Kainuuntien varsi

Vaihtoehtoinen reitti tuolle Maikkulan linjalle olisi lähteä vasemmalle kun on alittanut sen Kainuuntien. Kainuuntien vartta menee polku joka osittain jäi meluvallien ja uusien liittymien alle, mutta uutta polkua on kyllä nopeasti jo muodostunut. Kun tullaan Haarakankaantien ylitykseen niin siitä pitää vaan jatkaa kohti liittymärampilla olevaa bussipysäkkiä ja sen vierestä poiketa metsän puolelle mistä polku taas jatkuu. Tässä kohdassa tulee erittäin hankala kivikkopätkä ja vielä kun vieressä on leipomo, niin siinä jo vähillä energioilla pullan tuoksussa kivikossa taitellessaan voi tulla nälkä ja ei kun vaan lisää vauhtia. Polku päättyy jyrkkään laskuun pyörätielle josta vasemmalle jatkaessa alitetaan taas Kainuuntie ja polku jatkuu oikealle toisella puolella Kainuuntietä. Ensin neulaspolkua ja sitten hankalaa juurakkoa kunnes tullaan Maikkulan nesteelle. Siitä Maikkulantien yli ja polkua pitkin metsään niin päätyy taas sinne Hiirosen kuntopolulle.

Lämsänjärvi

Lämsänjärven pohjoispuolen soratien varrelta lähtee kivikkoisia polkuja, joita pitkin voi käydä vaikka Oulunsuun pirtillä kääntymässä ja palata takaisin. Polut ovat tosiaan pääosin kohtuullisen teknisiä, mutta täysin ajettavissa kuitenkin. Polkuja pitkin voi ajaa Svaaninsuon läpi pyörätielle ja sitä pitkin vasemmalle takaisin Maikkulan suuntaan. Sitten alikulusta taas Kainuuntien ali ja siitä Poikkimaantien meluvallien päälle ajamaan. Kannattaa kyllä huomioida, että ne ovat melkolailla nokkosten peitossa, että jalat voivat saada osansa tällä pätkällä…

Lämsänjärven kivikoita.

Poikkimaantien meluvallin nokkospusikkoa.

Lintula

Moottoritien alituksen jälkeen  voi käydä mutkan Lintulassa. Lintulan urheilukentän lähellä, Lintulammen puistossa, on metsää ja puistoa mistä löytyy helppoa ajettavaa ja saa tehtyä helposti ympyräreitin, missä saa nopeasti paljon toistoja erilaisista maastoista, vähän juurakkoa ja neulaspolkua jne.

Mäntylä

Lintulan jälkeen voikin ajella Lintulammentiestä yli ja jatkaa pyörätietä, tai pikku polun pätkiä metsän puolella kohti junanrataa. Pyörätie menee Poikkimaantien ali ja pian alituksen jälkeen vasemmalle lähtee taas mukava pikku polun pätkä jota pitkin pääsee Mäntylään Snellmannintien varteen. Snellmannintien vartta eteenpäin ja kun oikealle puolelle tulee metsää, niin sinne vaan.

Polku lähtee heti tien ylityksen jälkeen vasemmalle ja jatkaa Snellmannintien suuntaisena. Yhden tien ylityksen jälkeen polku kääntyy enemmän metsään ja edessä on Mäntylän kivikkoalamäki. Tämä on melko vaikea ajettava, mutta täysin suoritettavissa. Mäen loppu on helpottunut kun pusikkoa raivattiin polun varresta, niin viimeiset kivet pääsee helpommin kiertämään.

Sitten vasemmalle pitkin polkua ja kun tullaan asfaltille jatkuu polku taas heti oikealle. Moottoritien alituksen jälkeen vielä viimeiset juurakot ja niin on ympyräreitti kierretty ja ollaan takaisin lähtöpisteessä Kiilakiventien varressa.

Lisäksi

Tuo kuvaamani reitti kiertää siis lenkin, joten mistä tahansa reitin varrelta voi helposti lähteä sitä ajamaan. Reitti ei varmaan montaakaan kertaa käy yli sadan metrin päässä joltain tieltä tai asutusalueelta, joten sille on helppo päästä monesta kohtaa. Reittiä voi tottakai kiertää molempiin suuntiin ja sehän on kuin eri reitti kun sen ajaa toisin päin.

Oulusta löytyy myös valtava määrä muita polkuja, sekä Oulujoen etelä- että pohjoispuolelta. Oulujoen pohjoispuolella polkuja on paljon laajemmalla alueella kuin tässä kuvaamassani ”etelän kierroksessa”. Jospa jotain niistä reiteistä sitten seuraavalla kerralla.